Sinilevätilanne on pysynyt pääosin ajankohtaan nähden rauhallisena. Sinilevähavaintojen määrä on ollut laskussa edellisviikosta.
Sää on ollut kuluneella viikolla monin paikoin viileää ja tuulista. Järvien pintavedet ovat olleet eri puolilla Suomea pääosin 1-2 astetta ajankohdan tavanomaisia lukemia viileämpiä, kertoo Lupa- ja valvontavirasto.
Vesien viilentyminen vaikuttaa sinilevän kasvuun
Merialueiden veden lämpötilat ovat laskeneet parin viikon aikana ja ovat nyt noin 11-17 astetta. Vesi on ollut viileintä Helsingin edustalla.
Vesien viileys voi hidastaa sinilevän kasvua. Tilanne voi kuitenkin muuttua paikallisesti nopeastikin, Lupa- ja valvontavirasto muistuttaa.
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesien havaintopaikoilla tehtiin kuluvalla viikolla 34 sinilevähavaintoa. Sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt edellisviikosta, ja tilanne on jälleen ajankohtaan nähden rauhallinen.
Erittäin runsaasti sinilevää havaittiin seurannassa Järvelän uimarannalla Salossa. Runsaasti sinilevää havaittiin Ranuanjärvellä Ranualla, Rusutjärvellä Tuusulassa, Savijärvellä Sipoossa, Heiniöllä Pieksänmäellä, Haapajärvellä Lappeenrannassa, Enäjärvellä Vihdissä ja Rokuanjärvellä Vaalassa.
Sinilevähavaintojen määrä laski selvästi edellisviikosta.
Hieman sinilevää havaittiin yhteensä 26 havaintopaikalla. Suuri osa havainnoista tehtiin Etelä- ja Lounais-Suomessa. Rannikoilla sinilevähavaintojen määrä laski selvästi edellisviikosta, ja tilanne on rauhallisempi kuin tähän aikaan kesästä keskimäärin.
Rannikkoalueilla ei tehty erittäin runsaita sinilevähavaintoja. Runsaasti sinilevää havaittiin Kärmäläisissä Naantalissa ja hieman sinilevää yhteensä yhdeksällä havaintopaikalla Suomenlahdella ja Saaristomerellä.
Sinilevätilanteen vertailu vuosien välillä on suuntaa antavaa. Havaintopaikkojen määrä ja sijainti on vaihdellut vuosittain. Avomerialueiden satelliittihavaintojen perusteella Suomenlahdella on ollut hieman veteen sekoittunutta sinilevää. Pintakukintoja ei ole esiintynyt.
Sinileväesiintymiä ei havaittu Ahvenanmerellä ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa. Sinilevätilanteen arvioidaan olevan rauhallinen Suomen läheisillä avomerialueilla.
Sinilevätilanteen seurantaa täydennetään kansalaisten ja muiden virallisen seurannan ulkopuolisten toimijoiden tekemillä havainnoilla. Järvi-meriwikin ja Vesi.fi-palvelun kautta kirjattiin kuluvalla viikolla 44 virallisen seurannan ulkopuolista havaintoa, joissa kahdeksassa havaittiin sinilevää.
Lähde: Lupa- ja valvontavirasto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten järvi, meri, sinilevä tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.