Maailmalla tulee ilmi silloin tällöin melkoisia selviytymistarinoita. Joissakin tapauksissa pahasti loukkaantuneet ihmiset ovat selvineet hengissä omin voimin, mutta jotkut taas ovat selviytyneet onnettomuuksista rohkeiden apujoukkojen ansiosta.
Nyt Yhdysvalloissa uutisoitiin erään onnettomuuteen joutuneen naisen erikoisesta toiminnasta. 61-vuotias Lynn Keesler oli ajanut vuokra-autonsa ojaan Idahossa. Nainen ei kuitenkaan poistunut viikkoon autostaan, jonka toinen puoli oli uponnut veteen.
Keesler nimittäin noudatti hieman liiankin tarkkaan autovuokraamon antamia ohjeita. Autovuokraamo oli kertonut naiselle, ettei tämä saa jättää ajoneuvoa, jos hän joutuu pulaan. Nainen asuikin vuokra-autossa seitsemän päivän ajan syöden M&M-karkkeja ja juoden pullovettä. Times-New-lehden mukaan nainen poistui autosta vasta silloin, kun noussut vedenkorkeus oli upottaa koko auton veteen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.