Jennifer Aniston ja Vince Vaughn kihloissa – tai sitten ei

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin kuuman julkkisparin kihlauksesta on syntynyt Yhdysvalloissa aikamoinen soppa. Lukuisat mediat ovat uutisoineet saaneeensa varmoista lähteistä tietoa, jonka mukaan Jennifer Aniston ja Vince Vaughn olisivat kihloissa. Toinen puoli medioista puolestaan korostaa, että uutiset kihlauksesta ovat täysin perättömiä.

US Weekly uutisoi alkuviikosta, että Aniston olisi vastannut myöntävästi Vaughnin kosintaan pariskunnan yhteisellä lomalla Puerto Vallertassa. Anistonin tiedottaja Steven Huvane kuitenkin kiisti tiedot välittömästi. Pariskunnan ystäväpiiristä kihlautuminen on kuitenkin vahvistettu.

Nyt mediat ovat kaivaneet esiin Anistonin tiedottajan lukuisia lausuntoja, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet valheellisiksi. Steven Huvane on aiemmin kiistänyt Anistonin ja Brad Pittin kihlauksen, häät, eron, muuton sekä Anistonin ja Vauhghnin deittailun ja seurustelun. Johdonmukaisen valehtelun takia useimmat lehdet eivät enää anna hänen lausunnoilleen lainkaan painoarvoa ja luottavat enemmän ystäväpiirin tietoihin.

Kihlapari nähdään parhaillaan yhdessä valkokankaalla The Break Up -elokuvassa.