Tosielämän Crocodile Dundee kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu australialainen krokotiilimies Steve Irwin on kuollut. Hän menehtyi Australian Queenslandin rannikolla, Port Douglasissa, keihäsrauskun ”puremaan”, kun eläimen piikki lävisti hänen sydämensä kuvausmatkalla.

Ironista kyllä, Irwin oli paikalla kuvaamasssa The Ocean’s Deadliest -luonto-ohjelmaansa, jolla oli maailmanlaajuisesti jopa 200 miljoonaa katsojaa. Sää esti sarjan kuvaamisen, joten Irwin päätti kuvata hieman rauhallisempaa materiaalia lastenohjelmaansa, jota hän tekee tyttärensä Bindin kanssa.

Kuvaus koitui kuitenkin kohtalokkaaksi, kun hiekassa piilotellut rausku iski häntä rintaan. Kuvamateriaalin perusteella eläin puolustautui jouduttuaan ensin ”nurkkaan ajetuksi”. Kuvausryhmä sai Irwinin nopeasti veneeseen, mutta hän kuoli matkalla läheiselle saarelle.

Irwinin kuolema on parhaillaan yhtenä pääuutisista Aasiassa, jossa hän oli laajasti tunnettu tähti. jopa Australian pääministeri ja ulkoministeri lausuivat tiedotustilaisuudessa osanottonsa krokotiilimiehen poismenon johdosta. Myös lukuisat julkkikset Russell Crowe etunenässä ovat ilmaisseet surunsa.

Perheensä perustamassa matelijapuistossa lapsuutensa viettänyt Irwin nautti maailmanlaajuista suosiota iloisen luonteensa ja luontoa kunnioittavan asenteensa ansiosta. Hänet nähtiiin urallaan lukuisissa luonto-ohjelmissa, joissa hän esiintyi yhdessä myrkyllisten ja hengenvaarallisten villieläinten kanssa. Ohjelmissa hän sai useita vaarallisia puremia, mutta ei koskaan vahingoittanut eläimiä.

Irwinin ohjelmien oikeudet nykyisin omistava yhdysvaltalainen Discovery Communications aikoo näyttää Animal Planet -kanavallaan lähiaikoina Steve Irwin -maratonlähetyksen. Krokotiilimiestä jäi kaipaamaan satojen miljoonien televisionkatsojien lisäksi vaimo Terri ja kaksi lasta.

Suosittu tähti oli taannoin esikuvana myös South Park -animaation jaksossa. Katso kyseinen video tästä!