Ozzy Osbourne vaikeuksissa – ääniongelmat vakava takaisku

Rocktähti Ozzy Osbournen perhe on ollut viime päivinä otsikoissa, kun 26-vuotiaan Jack Osbournen uutisoitiin sairastuneen MS-tautiin. Televisiotähden Sharon-äiti purskahti aiemmin tällä viikolla itkuun, kun hän joutui puhumaan haastattelussa lapsensa vakavasta sairaudesta.

---
---

Nyt myös Ozzy Osbourne on päätynyt otsikoihin ikävän asian merkeissä. Rocktähti joutui nimittäin peruuttamaan keskiviikkona keikkansa Saksan Mannheimissä ääniongelmien takia. Sap-areenalla kertynyt yleisö pettyi, kun konsertin edustaja kertoi ennen keikan alkua, ettei Ozzy Osbourne pysty esiintymään. Tapauksesta uutisoi TMZ-sivusto.

Ozzy ja Sharon Osbourne ovat tähdittäneet muun muuassa omaa The Osbournes -realitysarjaa. Pariskunnan Jack-poika paljasti taannoin, että realitysarja pilasi hänen yksityiselämänsä. MS-tautia sairastava Jack Osbourne ei aiokaan enää ikinä palata realityohjelmien pariin. Osbourneilla on kolme lasta: Kelly, Jack ja Aimee.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.