Lindsay Lohan päiväksi vankilaan!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lain kanssa monella tapaa kahnauksiin viime aikoina joutunut laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan sai eilen huokaista ainakin hieman helpotuksesta, kun hän ei saanutkaan syytettä huumeiden hallussapidosta.

Kahdesta rattijuopumuksesta syytetyn Lindsayn hallusta löydettiin molemmilla kerroilla myös kokaiinia, mutta eilen viranomaiset ilmoittivat, että huumeiden vähäisen määrän takia hallussapidosta ei sittenkään nosteta syytettä. Molemmilla kerroilla määrä oli alle 0,05 grammaa, joka on syytekynnys, People -lehti kertoo.

Vaikka huumesyytökset kumottiin, joutui Lindsay silti vastaamaan vielä useisiin muihin syytteisiin. Rattijuopumusten lisäksi häntä syytettiin esimerkiksi ajamisesta huumeiden vaikutuksen alaisena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Aiemmin Lindsay on voinut odottaa jopa yli vuoden vankeustuomiota, mutta torstaisen päätöksen perusteella maksimirangaistus putosi huimasti. Lopulta oikeus määräsi nuoren tähden vain vuorokaudeksi vankilaan ja kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin kymmeneksi päiväksi yhteiskuntapalveluun ja 18 kuukaudeksi alkoholineuvontaan.

Lindsay on tällä hetkellä Utahissa vieroitushoidossa.