Beyoncelle tähtitieteellinen palkka Pepsi-mainoksesta

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Poptähti Beyonce ja räppäri Jay-Z lukeutuvat eniten tienaaviin julkkispariskuntiin. Aviopari sai aiemmin tänä vuonna Blue Ivy -esikoisensa, joka on jo tottunut luksuselämään. Beyonce kuvaa parhaillaan omasta elämästään kertovaa dokumenttiprojektia.

Nyt 31-vuotiaan Beyoncen uutisoidaan olevan Pepsi-virvoitusjuomamerkin uusi mainoskasvo. Laulajatar allekirjoitti hiljattain yrityksen kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän tulee olemaan Live for Now -kampanjan mainosmalli. Beyonce muun muassa tullaan näkemään ensi vuoden maaliskuussa Pepsi-limutölkeissä.

R&b-kaunotar tienaa mainosdiilistään huikean palkan – nimittäin 50 miljoonaa dollaria, eli 40,3 miljoonaa euroa. Beyoncella pyyhkii hyvin työelämässä, sillä neitokainen tullaan näkemään myös Super Bowl -tapahtuman pääesiintyjänä helmikuussa. Pepsi-yritys sponsoroi hänen esityksensä futisareenalla ja lukuisia Beyoncen tulevia konsertteja.

Beyonce Knowles tuli kuuluisaksi jo 16-vuotiaana Destiny’s Child -yhtyeen menestyksen myötä. Maailman menestyneimpien artistien joukkoon lukeutuva Beyonce on saanut uransa aikana 16 Grammy-palkintoa ja myynyt yli 75 miljoonaa albumia. Laulajattaren tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Crazy In Love, Baby Boy ja If I Were A Boy. Beyonce on nähty myös elokuvissa kuten Dreamgirls ja Vaaleanpunainen pantteri.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.