Brick & Lace : Love Is Wicked

Albumit · Stara.fi

Jamaikalta peräisin oleva sisarusduo Brick & Lace julkaisee Love Is Wicked -nimisen debyyttialbuminsa Suomessa 16. tammikuuta. Samanniminen single oli muodostunut yhdeksi kuluvan vuoden vetovoimaisimmista r&b-hiteistä.

Neitokaisten taustalta löytyy menestyksekkään hiphop-uran tehnyt Aliaune ”Akon” Thiam, joten albumilta voitiin odottaa silkkaa laatua. Sitä saatiinkin kiitettävällä tavalla, sillä Get That Clear -avausraidasta lähtien meno on varsin toimivaa. Avausbiisi on potentiaalinen tanssihitti, ja kakkosraita Never Stop yltää lähes samalle tasolle.

Levyn megahitti Love Is Wicked on sijoitettu itsevarmasti keskelle albumia, ja se toimiikin samalla majakkana muiden hienojen raitojen parissa. Itse levyn nimiraita on äärimmäisen tyylikäs ja sen “huilumelodia” tarttuu kuin löysä purkka blondin tukkaan.

Albumin monista biisinikkareista Full Force vastaa platan heikoimmista raidoista, kuten Don’t Stop ja Why’d You Lie?, jotka menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jälkimmäisessä on kyllä jo hieman yritystä. Myös Take Me Back jää vaille hittipotkua. Levyn loppupuolen My Apple ja on sekin täytekamaa. Akonin tunnelmallinen Boyfriend onnistuu jo hiukan paremmin, ja Push It Up nostattaa tanssijalkaa tarttuvine rallatuksineen.

Will.i.amin käsialaa oleva Buss A Shot alkaa klassikkosampleilla ja jatkuu todella leppoisissa reggaetunnelmissa. Hieno kesäraita, josta voisi veikata isoa hittiä ensi kesäksi, jos levy-yhtiö vain ymmärtää julkaista sen oikeaan aikaan. Takuuvarmaa hittipotkua on myös Manu Chaon tuttua hittisamplea erittäin tyylikkäästi kierrättävässä Mr. Officer -kappaleessa. Todella leppoisaa menoa. Levyn päätösraita U And Me on mukavan kevyt lopetus levylle.

Kokonaisuutena Brick & Lace on tehnyt hienon r&b-albumin, joka on tyylikkäämpi kokonaisuus kuin esimerkiksi Beyoncen viimeisimmät tuotokset. Jamaikalaisduo on nyt lähes samalla viivalla Nelly Furtadon hienon Loose -levyn kanssa.

Pisteet 4/5