Näyttelijä Renée Zellweger osallistui tiistaina tähdittämänsä Leatherheads-elokuvan ensi-iltaan Britanniassa. Ensi-illassa tähti osoitti kuitenkin diivan elkeitä, sillä näyttelijän mukana ollut avustaja nähtiin niistämässä tähden nenää ennen elokuviin menoa.
– En ollut uskoa sitä, kun näin punaista nenäliinaa kantavan naisen pyyhkivän Renéen nenän, kun hän odotti elokuviin pääsyä. Miksi hän ei voinut tehdä sitä itse? silminnäkijä ihmetteli Femalefirst-julkaisun mukaan.
Amerikkalaisen jalkapallon maailmaan sijoittuvassa Leatherheads-elokuvassa Zellweger näyttelee toimittajaa. Leffassa pääosaa esittää George Clooney, joka on myös ohjannut kyseisen elokuvan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.