Suomalainen peliyhtiö teki historiaa – myytiin 1 100 000 000 eurolla Japaniin

Kerroimme viime vuoden joulukuussa kuinka Angry Birds -hittipelistään tunnettu peliyhtiö Rovio oli jäänyt toisen suomalaisyhtiön jalkoihin. Supercell nimittäin teki historiaa ja nousi maailman eniten tuottavaksi iOS-alustan peliyhtiöksi. Nyt historian siivet havisevat jälleen.

------

Tänään yhtiö kertoi blogissaan tehneensä kaikilla mittareilla yhden Suomen taloushistorian merkittävimmistä kaupoista, kun sen 51 prosentin enemmistö myytiin Japaniin huikealla 1,1 miljardilla eurolla. Ostajina toimivat SoftBank ja sen omistama GungHo-peliyhtiö. Kaupasta huolimatta yhtiö jatkaa Suomessa.

Kauppahinnan perusteella koko Supercellin arvoksi muodostuu 2,2 miljardia euroa. Vertailukohtana todettakoon, että Nokian matkapuhelimet myytiin taannoin Microsoftille 5,44 miljardilla eurolla.

Tietoviikko-lehdeltä Vuoden kasvuyritys -palkinnon saanut Supercell nousi marraskuussa pelijätti Electronic Artsin ohi iOS-listan paalupaikalle. Suomalaisyhtiön jättimäinen menestys on saavutettu vain kahdella pelillä. Clash of Clans ja Hay Day -peleistään tunnettu Supercell on perustettu vuonna 2010.