Nightwish Tuomas Holopainen haastattelu

Haastattelut · Stara.fi

Kotimainen Nightwish-yhtye nähdään seuraavan kerran kotimaisilla keikkalavoilla vasta ensi kesänä. Kiireinen yhtye suuntaa näinä päivinä hyvin ansaitun tauon jälkeen takaisin tien päälle. Stara tapasi yhtyeen keulahahmon Tuomas Holopaisen hieman ennen turneen jatkumista.

Nightwish-yhtyeen Dark Passion Play -kiertue on kestänyt jo lähes puolitoista vuotta. Rundin viimeinen puolen vuoden osuus käynnistyy 11. maaliskuuta Lontoosta päättyäkseen vasta ensi syyskuussa. Päätöskonsertin pitopaikkaa ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta Tuomas Holopaisen mukaan kiertue päättyy perinteisesti Suomeen.

Nightwish tullaan näkemään kesällä myös muutamilla kotimaan festareilla. Tällä hetkellä varmoja esiintymisiä ovat 7. kesäkuuta Sauna Open Air Tampereella 24. heinäkuuta Vauhtiajot Seinäjoella.

”Kuormitus vain kävi liian kovaksi”

Viime syksynä kiertue ja sen mukanaan tuomat rasitukset alkoivat Holopaisen mukaan koetella rankasti niin bändiä kuin muutakin kiertuehenkilökuntaa. Ulospäin rankin tapahtuma sattui marraskuussa Brasiliassa, missä keikka jouduttiin keskeyttämään sen vuoksi, että Anette Olzon ei kyennyt jatkamaan laulamista.

– Sillä hetkellä Anetten kuormitus vain kävi liian kovaksi. Jostain lehdistä on saanut lukea, että syynä oli bändin jäsenten vihanpito tai jopa Anetten kokema keskenmeno. Nämähän eivät todellakaan pidä paikkaansa. Kulunut kiertue vain oli yksinkertaisesti käynyt niin Anetten kuin meidän muidenkin voimille ja se purkautui hänen osaltaan näin, Holopainen kertoo Staralle.

– Jälkikäteen ajattelen meillä oli viime vuonna liian kiivas tahti. Nyt voi kuitenkin todeta viime vuoden ja ennenkaikkea syksyn olleen kasvattava kokemus, jonka avulla omat rajat on helpompi tiedostaa. Tuskin kukaan voi sanoa, että töissä on aina mukavaa, sillä me kaikkihan olemme vain ihmisiä ja aina ei voi olla hyvä päivä.

– Nyt olemme myös tehneet kiertueaikataulusta huomattavasti väljemmän, eli vapaa-aikaa on selvästi enemmän. Uskon, että se on hyvä ratkaisu, sillä joka työssähän on oltava myös taukoa, pohtii Holopainen.

Treeneistä Kiteelle ja tien päälle

Tällä hetkellä Nightwishin akut on taas ladattu ja bändillä on takana juuri päättynyt viiden päivän treenisessio Helsingissä.

– Treenasimme bändin keikkakuntoon. Settilistaan tulee myös muutamia uusia biisejä, eli pikku treenit olivat paikallaan. Näimme Anetten kanssa samalla ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella ja jälleennäkeminen oli todella hyvä. Hänellä on akut täynnä virtaa niin kuin meillä muillakin ja tien päälle on hauska lähteä, Holopainen iloitsee.

Mies itse suunnisti Helsingistä vielä pariksi päiväksi kotikonnuille Kiteelle rentoutumaan.

– Otan pari päivää rennommin ja sitten ensi viikolla taas tien päälle.

Kevään euroopanrundille mukaan lähtevät lämppäreiksi Indica ja ruotsalainen Pain.

– Heidän kanssaan on helppo lähteä, kun tietää homman toimivan. Indicalle kuuluu muutoinkin hyvää, sillä heidän uusi englanninkielinen albuminsa on saatu valmiiksi. Julkaisuajankohdasta ei kuitenkaan ole vielä tietoa, Holopainen kertoo.

Made In Hong Kong

Nightwishin uusin tuotos Made In Hong Kong (And In Various Other Places) ilmestyy 11. maaliskuuta, eli samana päivänä kun yhtyeen kiertue jatkuu. Levyllä on mukana livebiisien lisäksi muun muassa erittäin mielenkiintoinen dokumenttiosuus.

– Idea tähän tuli levy-yhtiöltä. Heidän mielestään albumien väliin tulee muutoin liian pitkä tauko. Itse en aluksi hirveästi innostunut ajatuksesta, mutta kokonaisuudesta tuli lopulta varsin onnistunut. Uskon, että kasassa on paketti, joka on faneille varsin mieluinen, toteaa Holopainen.

Biisivelholla on myös jo useita aihioita uusista biiseistä.

– Onhan sitä monenlaista syntynyt varastoon uutta albumia silmälläpitäen. Uskoisin, että niistä tunnistaa Nightwishin, mutta uusiakin elementtejä on mielessä. Olemme varanneet vuoden 2010 keväälle treenikämpän kahdeksi kuukaudeksi ja siitä lähdetään kohti albumin tekoa. Uskoisin, että uusi albumi ilmestyy aivan vuoden 2010 lopulla tai vuoden 2011 alkupuolella.

Teksti: Tomi Olli