Vantaan Korso saa oman elokuvansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Akseli Tuomivaaran esikoiselokuva Korso kuvataan huhti- ja toukokuussa pääkaupunkiseudulla. Elokuva kertoo 20-vuotiaasta korsolaisesta Markuksesta, joka haaveilee katukoristähteydestä New Yorkissa, vaikka arki kuluu kotilähiössä pelaillen ja ryypiskellen.

Elämä muuttuu, kun pikkusisko Heta esittelee uuden poikaystävänsä, kongolaistaustaisen Jojon, joka nauraa Markuksen unelmalle. Markus riskeeraa itsensä ja ystävänsä todistaakseen että unelma ei ole naurettava. Elokuvan päärooleja näyttelevät Mikko Neuvonen, Niko Vakkuri, Iiro Panula, Richmond Ghansah ja Petri Manninen. Elokuvan käsikirjoittajat ovat Kirsikka Saari ja Jenni Toivoniemi.

Ohjaaja Akseli Tuomivaara on ohjannut esimerkiksi lyhytelokuvat Wakizashi ja Puhdas elämä sekä useita palkittuja musiikkivideoita. Viime vuodet hän on ohjannut päätyönään mainoselokuvia. Korso on ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva ja samalla lopputyö Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitokselle.