Nyt tarkkana lenkillä! Koiria tappavia makkaranpaloja levitetty Tampereen alueelle

Uutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Koirien vihaajat ovat olleet kuluvana vuonna liikkeellä erityisesti Pirkanmaan alueella. Kerroimme keväällä kuinka Tampereelta ja Pirkkalasta löydettiin runsaasti rotanmyrkyllä terästettyjä herkkupaloja. Esimerkiksi Big Brotherista tuttu Iida menetti tuolloin koiransa myrkytykseen.

Kuva: Lukijan kuva
Kuva: Lukijan kuva

Nyt Tampereen keskustan tuntumasta on jälleen löytynyt rotanmyrkyllä täytettyjä makkaroita. Parhaillaan Facebookissa leviää varoitus, jonka mukaan tappavia makkaranpaloja on löydetty useita ainakin Kalevan alueella Pellervonkadulla.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Myrkkymakkarat on piilotettu usein pensaiden juurelle, josta ihmisten on niitä vaikea havainnoida. Todennäköistä on, että myrkkyä on levitetty myös laajemmalle keskustan alueella. Myös muissa kaupungeissa on syytä pitää silmät auki koirien kanssa lenkkeillessä. Soita tietosi poliisille, mikäli sinulla on tietoja tai havaintoja myrkyn levittäjästä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.

.