Älä kysy näitä asioita ensitreffeillä – pilaavat tunnelman

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Monen mielestä ensivaikutelma voi jo antaa melko kattavan kuvan henkilöstä. Työnantajat luottavat siihen palkatessaan uutta työntekijää, ja asialla on merkitystä myös deittailun kentällä. On siis tärkeä miettiä, millaisen kuvan antaa itsestään ensimmäisillä treffeillä uuden ihmisen kanssa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt YouTube-videolla nähdään malliesimerkki siitä, miten ei kannata käyttäytyä, jos henkilö haluaa tehdä vaikutuksen deittikumppaniinsa. Esimerkiksi mies voi helposti saada naiselta hyytävän hiljaisen katseen kysellessään tältä, mitä mieltä neitokainen on anaaliseksistä.

Deittikumppani ei välttämättä myöskään arvosta utelua, pystyisikö toinen syömään hätätilanteessa ihmisen lihaa. On lisäksi liian aikaista udella seuralaiselta, milloin hänen aikaisempi suhteensa päättyi. Naisen ei tarvitse vielä tässä vaiheessa tietää, montako lasta mies haluaa tulevaisuudessa.