Alkoholimainonnan täyskielto alkoi – tyrmistyttävä tulos jakeluauton kyljessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten virkamiesten aivopieruille ei ole viime aikoina tullut loppua, ja parhaillaan kansalaiset saavat nauttia tuoreimpien älyttömyyksien tuloksista. Alkoholimainonnan täyskielto astui voimaan vuodenvaihteessa.

Facebook
Facebook

Virkamiesten tulkinnan mukaan mainoskielto koskee tästä lähtien myös jakeluautoja. Tosin vain suomalaisia jakeluautoja, eikä esimerkiksi Suomessa liikennöiviä virolaisia jakeluautoja. Virkamiesten pitkän aikavälin tavoite vaikeuttaa kotimaista yritystoimintaa on siis onnistunut poikkeuksellisen hyvin siitä huolimatta, että jakeluautojen mainoskielto ei asiantuntijoiden mukaan todennäköisesti edes perustu lakiin.

Julkaisu käyttäjältä Teemu Teikari.

Nyt sosiaalisessa mediassa leviää valokuva erään suomalaisen jakeluyrityksen autosta, jonka kyljessä oli aiemmin tyylikäs kuva Hartwallin alkoholituotteesta. Nyt vuodenvaihteen jälkeen auto näyttää hieman vähemmän tyylikkäältä, mutta miellyttänee kovasti kiellon aikaansaanutta virkamiestä. Alkoholin mainoskielto on pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuomisen laatima.

Osa suomalaisista jakeluautoista on jätetty tietoisesti teippaamatta uudelleen, koska projektista aiheutuva lasku on useita tuhansia euroja jokaiselta autolta. Jakeluautot on usein teipattu ostohetkellä, eikä uusintateippauksen maksajasta ole monissa tapauksissa selvyyttä. Oli maksaja kuka tahansa, siirtyvät satojen jakeluautojen teippausten kustannukset lopulta kuluttajien maksettavaksi.