Hymiö-tavaramerkit tekivät ennätyksen?

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Stara toi kesäkuussa julkisuuteen helsinkiläisen Tuomas Mattilan pyrkimykset rekisteröidä hymiöitä tavaramerkeikseen. Hän oli jo aikaisemmin saanut rekisteröityä esimerkiksi hymiöt =), =(, :( ja =) useissa tavaraluokissa.

Tuoreimpien merkkien :) ja :-) rekisteröintejä oli mahdollisuus vastustaa kahden kuukauden väiteajan sisällä, ja Staran uutisoinnin jälkeen niitä myös vastustettiin kiivaasti. Kahta rekisteröintiä vastaan väitteitä tehtiin yhteensä peräti 20, mikä lienee Suomessa kaikkien aikojen ennätys.

– Minulla ei ole asiasta tilastotietoa, mutta on kyllä poikkeuksellista, että merkkejä vastaan tulee näin paljon väitteitä, Patentti- ja rekisterihalllituksen neuvontalakimies Ari Tervala kertoi Staralle.

Hakemusten väiteprosessi on siis yhä kesken. Tällaisen väitemäärän käsitteleminen vie aikaa, ja ennen hakemusten lopullista ratkaisua väitteet tulee saada käsiteltyä. Patentti- ja rekisterihallitus käy parhaillaan kirjeenvaihtoa väitteentekijöiden ja hakijan kanssa.

Mikäli rekisteröinnit tulisivat lainvoimaisiksi, Mattilalla olisi jatkossa yksinoikeus käyttää kyseisiä hymiöitä esimerkiksi mainonnassa, liikeenjohdossa, yrityshallinnossa, myynti- ja kolikkoautomaateissa ja tietokoneissa. Lisäksi rekisteröinnit kattavat myös kaukoviestinnän, eli käytännössä internetin, radion ja television. Yksityisviestintää, kuten sähköposteja ja tekstiviestejä, yksinoikeus ei kuitenkaan koskisi.

Kansainvälinen hiphop-tunnus myös rekisteröity

Mattila on mahdollisesti rikkonut viime vuonna myös tavaramerkkilakia rekisteröimällä hiphop-levyissä yleisesti käytössä olevan “Parental Advisory Explicit Content” -tunnuksen. Se on kansainvälinen kuvamerkki, jolla ilmoitetaan äänitteen sisältävän karskia kielenkäyttöä. Merkkiä on käytetty jo yli kymmenen vuoden ajan kymmenissä miljoonissa levyissä.

Tavaramerkkilain 14 § 7 momentin mukaan rekisteröintiä ei saa hakea, jos on tietoinen, että toinen käyttää merkkiä hakemusta tehtäessä ja jos merkki on sekoitettavissa toisen merkin kanssa. Nyt kyse on täsmälleen kansainvälisesti käytössä olevasta yleisestä merkistä. Rekisteröinti meni kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa läpi ilman väitteitä. Mattilalla on siis ”yksinoikeus” käyttää tunnusta esimerkiksi painotuotteissa, joihin kuuluvat myös artistien fanikortit, julisteet ja valokuvat.