Bruce Willis raivostui kirosanojen poistamisesta

Die Hard -elokuvien päätähti Bruce Willis on raivostunut huomattuaan, että sarjan neljännen elokuvan lopullisesta versiosta oli leikattu pois hänen kiroilujaan.

------

Leikkauspöydän lattialle oli jäänyt ainakin Willisin roolihahmo John McClanen repliikki ”Jippiaijee, kusipää!”. Elokuvastudio halusi leikellä Live Free or Die Hard elokuvaa, koska se halusi elokuvalle K13 -ikärajan. Tästä syystä elokuvasta piti karsia kirosanoja.

– Tämä tekee siitä hieman vaikeampaa. He eivät halua nähdä pahiksien vuotavan verta, mutta elokuvassa voidaan silti yhä tehdä paljon muita asioita. F**k -sanan saa kuitenkin sanoa vain kahdesti. Tuon f**k -sanan sanominen jokaisessa kohtauksessa on tärkeä osa Die Hard -elokuvaa, Willis valittelee Vanity Fair -lehdessä.

Kirosanojen poistamisesta huolimatta Willis kehuu elokuvaa vähintään yhtä hyväksi kuin sarjan ensimmäinen elokuva oli vuonna 1988. Uudessa leffassa McClane keskittyy nettiterroristien jahtaamiseen.