Neon 2 tekee paluuta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen pop-yhtye Neon 2 tekee paluuta. Jussi Rainion ja Rami Alangon muodostama yhtye yrittää siis onneaan 90-luvun nostalgia-aallossa ja julkaisee 8. marraskuuta kokoelman Hattu täynnä tähtiä. Platalla on mukana myös kaksi uutta kappaletta.

Bändin edellisestä albumista on kulunut jo yhdeksän vuotta. Tuona aikana Jussi on keikkaillut Rainio Brothers -yhtyeen kanssa. Rami on keskittynyt rustaamaan kappaleita lähinnä muille artisteille.

90-luvun alkupuolella Neon 2 synnytti syviä inhon väristyksiä. Bändi tunnettiin myös yhtenä Suomen ylpeimmistä pop-yhtyeistä, vaikka siihen ei olisi ollut paljoakaan aihetta…

Uusimmat