DiCaprion Lentäjälle 6 Oscar-ehdokkuutta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Leonardo DiCaprion tähdittämä elokuva Lentäjä (The Aviator) on nimitetty Oscar-ehdokkaaksi kuudessa sarjassa. Leonardo on ehdolla parhaan miespääosan sarjassa ja elokuva kisaa myös parhaan elokuvan pystistä.

Elokuvan on ohjannut Martin Scorsese, jonka käsialaa ovat myös mm. Gangs of New York, Taksikuski ja Bringing Out the Dead. Leffa kertoo lentämisen pioneerista, Howard Hughesista, jonka nimeä osa lentokoneista kantaa edelleen. Hän rakensi ensimmäisen lentokoneensa, H-1 Racerin, 30-vuotiaana vuonna 1935.

Leonardo DiCaprion lisäksi elokuvassa nähdään mm. Kate Beckinsale, Cate Blanchett, Alec Baldwin ja pienessä sivuosassa myös poptähti Gwen Stefani. Blanchett on roolistaan ehdolla parhaan naispääosan Oscar-sarjassa.

Oscarit jaetaan Yhdysvalloissa sunnuntaina helmikuun 27. päivänä.

Uusimmat