Mel Gibson suunnittelee Paavi-elokuvaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-ohjaaja Mel Gibson suunnittelee elokuvaa äskettäin kuoleen Paavi Johannes Paavali II:n elämästä. Elokuva olisi eräänlaista jatkoa Gibsonin kiistanalaiselle menestyselokuvalle The Passion of the Christ, joka on liikuttanut kansoja ympäri maailmaa.

Yhdysvalloista kantautuneiden tietojen mukaan Gibson olisi jo lähettänyt kuvausryhmän Roomaan taltioimaan Paavin hautajaisia seuraamaan saapuneita miljoonia ihmisiä. Paavi Johannes Paavali II oli yksi historian suosituimpia paaveja. Hän myös selviytyi salamurhayrityksestä, joten elokuvaan riittää hyvin tarinaa.

Paavi -elokuvan lisäksi Gibsonilla on tällä hetkellä suunnitelmissa myös toinen uskonnollinen elokuva. Se kertoo kolmesta lapsesta, jotka väittävät nähneensä Neitsyt Marian Portugalissa vuonna 1917.

Uusimmat