The Black Eyed Peas : Don’t Phunk With My Heart

Singlet · Stara.fi

The Black Eyed Peas on noussut parin vuoden aikana yhtyeeksi, jolta odotetaan hittiä hitin perään. Yhtye onkin onnistunut pitämään tason korkealla, ja samalla tasolla on myös tuore sinkku Don’t Phunk With My Heart.

Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu yhtyeen uudelta Monkey Business -albumilta, joka julkaistaan toukokuun 7. päivä. Sinkku antaa odottaa levyltä paljon, sillä tämä on leppoisaa tanssikamaa, joka saa jalan väkisinkin liikkumaan. Fergien vokaalit ansaitsevat myös suitsutusta.

Biisin kertosäkeenä toimii pieni huudatus, joka jää ensikuulemalta mieleen. Koko biisin tunnelma on kesäisen rento ja energinen. Biisissä on mukana myös sample Lisa Lisa & Cult Jam With Full Force -yhtyeen vuonna 1984 julkaisemasta I Wonder If I Take You Home -biisistä.

Pisteet 4/5