Ice Cube ja Xzibit valkokankaalle

Viihdeuutiset · Stara.fi



Hiphop-tähtiä on nähty viime aikoina suhteellisen usein valkokankaalla. Ice-T oli tässä asiassa edelläkävijä, ja sittemmin elokuvissa ovat esiintyneet lukuisat starat LL Cool J:stä Eminemiin. Pian Suomessakin ensi-iltansa saavassa xXx 2 : The Next Level -elokuvassa nähdään Ice Cube ja Xzibit, joista ensinmainittu on kiinnitetty peräti päärooliin.

Kolmen vuoden takaisen sarjan ykkösosa pääosassa ollutta Vin Dieseliä ei nähdä kakkososassa lainkaan. Sen sijaan niminäyttelijöistä mukana ovat mm. Samuel L. Jackson ja Willem Dafoe.

Ice Cuben läpimurtorooli oli vuonna 1991 julkaistu Boyz in the Hood. Sittemmin hän on tehnyt yli 20 elokuvaroolia, joista viimeisimpiin kuuluu tuoreen xXx 2:n lisäksi myös komedia Are We There Yet? ja palkittu Barbershop.

Myös Xzibit on aiemmin nähty lukuisissa elokuvissa. Hänen tunnetuin leffansa on Eminemin ”elämäkerta” 8 Mile, jossa rap-tähden rooli oli tosin aika pieni.

Tuoreen xXx 2 -elokuvan nimisekamelska on melkoinen. Suomessa leffa julkaistaan nimellä xXx 2: The Next Level, mutta jenkeissä sitä on työstetty ja jopa markkinoitu useillakin eri nimillä, joista xXx 2: State of the Union on tälläkin hetkellä käytössä.