Kylie Minoguella rintasyöpä

Viihdeuutiset · Stara.fi





Kengurumaan 36-vuotias megatähti Kylie Minogue on kertonut medialle sairastavansa rintasyöpää. Aasian Showgirl-kiertue joudutaan välittömästi keskeyttämään, koska Kylie joutuu heti hoitoon. Vaarassa ovat ainakin Bangkokin ja Singaporen keikat, Stara.fi:lle kerrotaan Thaimaasta.

Kylien faneja lohduttanee kuitenkin tieto, jonka mukaan kyseessä ei ole pahanlaatuinen syöpä. Saman kohtalon kohtasi taannoin myös toinen megatähti Anastacia, joka on sittemmin tehnyt näyttävän paluun.

Kylie kuuluu harvoihin tähtiin, jotka ovat olleet listojen kärjessä kolmella vuosikymmenellä. Hänet on myos monta kertaa äänestetty maailman seksikkäimmaksi artistiksi.

PÄIVITYS 18.5.2005:

Levy-yhtiön tuoreen tiedotteen mukaan Kylie oleskelee tällä hetkellä perheensä luona Melbournessa. Hän saa jo hoitoa rintasyöpäänsä, mutta ainakin Australian osuus hänen kiertueestaan on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen. Ensi kuussa oli kalenterissa keikat Sydneyssä, Melbournessa, Brisbanessa, Adelainessa ja Perthissä.

– Odotin kovasti, että olisin päässyt tuomaan Showgirl-kiertueen myös australialaiselle yleisölle. Olen pahoillani, jos fanini pettyvät, Kylie toteaa tiedotteessa. Samalla hän toivoo pääsevänsä pian takaisin lavoille.