The Pacifier – Tuttisoturi

Elokuvat · Stara.fi





Luutnantti Shane Wolf (Vin Diesel) on Seal -erikoisjoukkojen valioyksilö. Heti elokuvan alussa hän pelastaa tiedemies Howard Plummerin serbijoukkojen kynsistä, mutta pelastusoperaation viime hetkillä salamurhaaja onnistuu surmaamaan Plummerin.

Pian Wolf komennetaan turvaamaan tiedemiehen perhettä, koska terroristien havittelema Ghost-ohjelmisto on edelleen kateissa. Muutos Seal -sankarista lastenvahdiksi on kova pala raamikkaalle veteraanille. Pian hän saa kuitenkin huomata, että uusi tehtävä on vähintään yhtä vaikea, kuin mikä tahansa salainen tehtävä.

Vihamielisten ulkovaltojen agentit ovat ottaneet tiedemiehen perheen tähtäimeensä, koska hänen salaisuutensa uskotaan olevan perheen tiedossa. Leffan juoni on sinänsä ihan kelvollinen ja toteutettu viihdyttävästi. Komedian vitsit naurattavan tosin vain alle kymmenvuotiasta yleisöä vanhempien tyytyessä lähinnä hymisemään huippukohdille.

Tämän elokuvan yksi parhaista hahmoista on koulun ylpeä liikunnanopettaja, joka edustaa mielestään miehistä auktoriteettiä parhaimmillaan. Wolf joutuu kuitenkin palauttamaan egoistin pian takaisin maan päälle.

Vin Dieselin olisi kannattanut pitäytyä action-rooleissa, sillä vaikka hän onkin keskinkertaisen hauska tässä komediassa, ei tämä genre ole ihan Dieselin heiniä. Tapaus tuo mieleen lähinnä Arnold Shwarzenneggerin elokuvassa Lastentarhan kyttä. Tuore xXx 2 -leffa olisi ollut varmasti tiukempi pakkaus Dieselillä varustettuna.

Tuttisoturi on leppoisaa jenkkikomediaa tyypillisimmillään. Elokuva sopii sunnuntai-illan chillailuun, mutta näitä mahtuu tusinaan ainakin viisi.

Genre: Komedia



Ensi-ilta: 03.06.2005



Ohjaus: Adam Shankman



Käsikirjoitus: Thomas Lennon ja Robert Ben Garant



Pääosissa: Vin Diesel, Lauren Graham, Faith Ford, Brittany Snow, Max Theriot, Morgan York, Carol Kane ja Brad Garrett

Pisteet 2/5