Rähinä : Pommi 3

Albumit · Stara.fi

Rähinän kaksi aiempaa Pommi -kokoelmaa ovat olleet positiivisia yllätyksiä. Varsinkin ykkönen oli upea. Kakkosella rauhoituttiin jo hieman, mutta uudessa Pommi 3 – perhealbumissa on iloinen ja positiivinen sekoilu jätetty kokonaan taakse ja esiin on marssinut korkeampaa tasoa hamuileva ryhmä. Samalla ryhmä on menettänyt osan edellisten Pommien iloisuudesta ja hauskanpidosta.

Jo levyn pituus takaa sen, että kaikki viisut eivät millään voi olla tasokkaita. 21 raidan joukkoon mahtuu väkisinkin keskinkertaisia tuotoksia, mutta yhtään riman alitusta levyllä ei silti ole. Yleisilmeeltä levy on aiempia Pommeja tummempi.

Levyn parhaimmistoa on mm. Jotain hyvää, jossa on mukana myös juuri sinkun julkaissut Aleksi ”Illi” Sariola. Biisi on rauhallinen, hieno veto, jonka pianotausta vahvistaa fiilistä. Myös Pienet asiat kuuluu samaan sarjaan. Hienoa tavaraa. Myös Iso-H:n Vertigo on hieno kappale. Pianomelodia on outo, mutta toimii. Miehen soololevyä kannattaa varmasti odottaa.

Pojat teki soppaa -biisin irkkufiilis on soundillisesti ihan uutta suomalaisessa hiphopissa.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla Pommi 3:sta ei saanut vielä paljoakaan irti. Jo toinen kuuntelu nosti esiin muutamia levyn helmiä. Vaikka tämä ei olekaan yhtä energinen ja rento kuin edelliset Pommit, levy kannattaa silti hankkia, jos on pitänyt edellisistä. Lisäpisteitä ansaitsee upea kansilehtinen, jota ei saakaan MP3-muodossa…

Pisteet 4/5