Max’C : Passin’ Tyme

Albumit · Stara.fi

Suomalaista musiikkimaailmaa jo yli kymmenen vuoden ajan piristänyt Charles ”Max’C” on vihdoin saanut ulos oman sooloalbuminsa. Kymmenen vuotta sitten hän oli mukana 3rd Nationissa – ensimmäisessä suomalaisyhtyeessä, joka nousi jenkkien tanssilistoille.

Sittemmin mies on nähty niin Waldon kuin Bomfunk MC’sin taustalla. Suomeen break-dancen opettajaksi saapunut Max’C julkaisi viime vuonna ensimmäisen soolosinkkunsa Caroline, joka soikin hyvin sekä radioissa että klubeissa. Kappale oli Max’C:n ja Jaakko Salovaaran yhteistyön tulos.

Salovaara on ollut vahvasti mukana myös muissa albumin biiseissä mm. säveltäjänä. Muutaman kappaleen takaa löytyy myös Beats And Styles -kaksikko sekä useita muita tekijöitä. Shake That ja Runnin’ Away -kappaleissa myös jyväskyläläinen hiphop-aktiivi Olu Raheem.

Vaikka tekijöitä on ollut useita, soundi on kuitenkin pysynyt hanskassa ja biisit ovat linjaan sopivia. Poikkeuksen linjasta tekee Beatles -cover Yesterday, joka ei kuulu kokonaisuuteen, vaikka on muuten kaunis veto.

Biiseissä itsessään olisi saanut olla enemmän hittipotkua ja tarttuvia hookeja. Nyt levyllä edetään mitäänsanomattomien kappaleiden voimin viisu viisulta eteenpäin. Biiseistä puuttuu särmää ja siksi levyltä huippukohdat. Tästä poikkeava ja piristävä kappale on Hot, Hot, Hot.

Max’C:n esikoinen on silti ehkä laadukkain suomalainen r&b-levy kautta aikojen. Ainakin jos laadun merkkinä on soundi verrattuna ulkomaisiin tuotoksiin. Miehen lauluääni on upea ja se antaa loppusilauksen muutenkin tyylikkäisiin, vaikkakin hieman tylsiin, kappaleisiin.

Pisteet 3/5