Crowe ja Clooney riidoissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodissä tunteet ovat kuumenneet näyttelijä Russel Crowen ja George Clooneyn välillä. Miehet ovat käyneet sanaharkkaa jo pidemmän aikaa. Tuoreimmassa kuitisssaan Crowe syyttää Clooney’a kaupalliseksi rahastajaksi, koska hän tekee elokuvien lisäksi myös mainoksia. Clooney on viime aikoina mainostanut niin pukuja kuin olutta ja viskiäkin.

Eripura sai alkunsa, kun Clooney haukkui Crowen 30 Odd Foot of Grunt -yhtyeen aiemmin tänä vuonna. Sittemmin sanan säilä on puhunut molempien puolelta, kun kiistakumppanit ovat koetelleet toistensa hermoja.

– Nauroin, kun Clooney yritti rinnastaa minun bändiharrastustani siihen, että hän mainostaa rahasta mitä vain; pukuja, autoja, alkoholia. Minä soitan bändissä ja se tulee suoraan sydämestäni. En tee sitä rahasta, Crowe sivalsi äskettäin.

Crowe on kertonut ettei koskaan voisi tehdä mainoksia, koska se ei olisi oikein hänen uskollisille faneilleen.