Kesäkonsertti veti Kaivariin 60.000 katsojaa

Viihdeuutiset · Stara.fi





Helsinki-päivän Kesäkonsertti toi eilen Helsingin Kaivopuistoon poliisin arvion mukaan jopa 60.000 katsojaa. Arviot väkimäärästä vaihtelivat 50.000 ja 60.000 välillä. Runsaslukuista yleisöä helli mukavan kesäinen sää, joten mukaan otetut sateenvarjot saivat jäädä laukkuihin.

Konsertin pääesiintyjä oli alkuvuoden suosituimman discohitin tehnyt K-Maro, joka sai yleisöltä erittäin lämpimän vastaanoton. Kotimaisen tähtikattauksen lisäksi mukana oli myös Spice Girlsistä tuttu Melanie C, joka esitti keikallaan lähinnä ensimmäisen soololevynsä kappaleita.

Kotimaisista yhtyeistä mukana olivat mm. 69 Eyes (kuvassa), Indica ja Technicolour, joka kuvasi konsertissa myös kahta uutta musiikkivideotaan.