Geldof: eBay on nettiparittaja!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tulevien Live8 -konserttien lippuja on ollut myynnissä eBay-huutokauppasivustolla. Myynnissä on ollut enimmillään jopa sata lippua, joista on tarjottu parhaimmillaan tuhat euroa kappaleelta. Myynnissä olleet liput oli saatu maailman suurimman tekstiviestiarvonnan palkinnoiksi.

Nyt kaupittelu on kuitenkin loppunut, sillä tapahtuman järjestäjä Bob Geldof on haukkunut eBay:ta tiukoin sanakääntein. Hän luonnehti lippuja myynyttä huutokauppasivustoa esimerkiksi nettiparittajaksi. Hänen mukaansa moinen köyhien maiden asialla rahastaminen on sairasta.

Jättimäinen konserttitapahtuma järjestetään samanaikaisesti 2. heinäkuuta viidessä kaupungissa ympäri maailmaa. Konserteista nähdään mahdollisesti suora televisiolähetys myös Suomessa.