Apocalyptica kiertueelle Amerikoihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen sellotrio Apocalyptica kiertää tulevan syksyn aikana tiiviisti maamme rajojen ulkopuolella. Syyskuussa yhtye suuntaa Pohjois-Amerikkaan, jossa se esiintyy 12. syyskuuta alkaen mm. Washingtonissa, New Yorkissa, Los Angelesissa, San Fransiscossa, Philadelphiassa ja Bostonissa. Välillä yhtye käy heittämässä keikkoja myös Kanadan puolella.

Lokakuussa kiertue siirtyy Pohjois-Amerikasta Etelä-Amerikkaan, jossa kiertue alkaa Chilestä 8. lokakuuta. Yhdeksän keikan turnee pysähtyy Chilen lisäksi mm. Argentiinassa, Brasiliassa, Venezuelassa ja Meksikossa. Tiiviin Amerikoiden visiitin jälkeen yhtye suuntaa Venäjälle ja Ukrainaan, joissa se heittää seitsemän keikkaa.

Äskettäin yhtye nähtiin myös Suomessa Yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa, jonka suorasta televisiolähetyksestä yhtyeen keikka kuitenkin leikattiin aikatauluongelmien vuoksi. Yhtye oli Yleisradion toimintaan luonnollisesti erittäin pettynyt.