Fugees nostatti polvia Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Perjantaina Helsingissä vieraili yksi maailmanhistorian menestyneimmistä hiphop-yhtyeistä. Fugees, eli serkukset Wyclef Jean, Prakazrel “Pras” Michel ja Lauryn Hill, joutuivat siirtämään keikkapäivää, mutta se tuskin menoa haittasi.

Ensimmäistä kertaa Suomessa nähty trio otti yleisönsä ihan kiitettävästi, vaikka mitään spektaakkelia kolmikko ei tarjoillutkaan. Setti oli lähempänä rap-osastoa kuin r&b-tunnelmointia. Välillä käytiin selvästi jo gospelin puolella, kun taustalle ilmestyi kolmen naisen muodostama taustakuoro. Laulun sijaan yhtye tarjoili pääosin kuitenkin räväkkää hiphopia.

Yhtye keskittyi antamaan yleisölle audionautintoa, sillä visuaaliseen puoleen ei oltu juuri panostettu. Yhtyeen lava näytti olevan vielä rakenteilla ja valo-ohjelmakin taisi olla randomilla.

Konsertin aloitti Wyclef Jeanin sooloveto kappaleesta Everything’s Gonna Be Alright. Hän olikin selvästi illan isäntä, sillä mies vastasi koko show’sta. Lauryn intoutui heittämään muutamia lyhyitä spiikkejä, mutta Pras oli selvästi taustalla ja spiikkien osalta hiljaa miltei koko keikan ajan.

Lavan tähdeksi Pras nousi ainoastaan Ghetto Superstar -soolohittinsä aikana. Hän omisti kappaleen edesmenneelle Notorious B.I.G.:lle.

Fugees on tehnyt maailman menestyneimmän hiphop-levyn, jota on myyty jo yli 20 miljoonaa kappaletta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yhtyeellä olisi suuri repertuaari hittejä. Setin biiseistä suurin osa oli vähemmän tunnettua tuotantoa, mutta toki ihan toimivia viisuja. Onneksi kolmikon repertuaarissa oli myös soolohittejä, joten tunnelma pysyi niiden avulla korkealla.

Wyclef vaihtoi asuaan fiiliksen mukaan useita kertoja. Layryn pysytteli sama takki ja pipo -yhdistelmässä koko keikan ajan. Hänen energiansa meni 20 senttisten korkokenkien kanssa tepasteluun. Myös Pras hengaili suurin piirtein samassa asussa suurimman osan keikasta.

Keikan todellinen kohokohta koettiin, kun Ready Or Not -kappaleessa yleisön joukossa kimaltelivat tuhansien kännyköiden valot. Toisessa encoressa Wyclef hyppäsi yleisön joukkoon ja käveli keskeltä yleisömerta toisella puolen salia sijainneelle pikkulavalle. Sitä voisi sanoa jo fanien keskuuteen jalkautumiseksi. Samaa temppua tuskin Yhdysvalloissa nykypäivänä näkee.