Hollywood-veteraaneja menehtyi jälleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Alkanut vuosi on ollut tavallista synkempi Hollywoodin tähdille. Varsinkin iäkkäämpiä näyttelijöitä on menehtynyt alkuvuoden aikana lähes joka viikko. Viimeisin keskuudestamme poistunut on veteraaninäyttelijä Don Knotts, joka kuoli perjantaina Beverly Hillsissä 81-vuotiaana.

Yli viidenkymmenen vuoden menestyksekkään uran elokuvissa ja televisiossa tehnyt Knotts esiintyi mm. elokuvassa Riemukupla Monte Carlossa sekä televisiosarjoissa Bill Cosby Show, Lemmenlaiva, Matlock, Las Vegas ja menestyssarjassa The Andy Griffith Show, joka voitti aikanaan viisi Emmy-palkintoa. Lisäksi hänellä oli 70-luvulla nimeään kantava oma televisiosarja.

Entinen sarjatoveri Andy Griffith oli paikalla hänen kuollessaan Cedars-Sinai Medical Centerissä, Los Angelesissa. Viime vuonna kuvattu Las Vegas -sarjan jakso jäi Knottsin viimeiseksi työksi.

Myös näyttelijä Darren McGavin menehtyi äskettäin Los Angelesissa 83-vuotiaana. Veteraaninäyttelijä esiintyi urallaan mm. Mike Hammer, Shaft, Vaarallinen tehtävä, Enkelin kosketus ja Salaiset kansiot -televisiosarjoissa ja lukuisissa elokuvissa. Hänen uransa alkoi jo kuusikymmentä vuotta sitten, vuonna 1945.