Lemmings (PSP)

Pelit · Stara.fi

Yksi pelihistorian addiktoivimmista peleistä, Lemmings, julkaistaan vihdoin myös PSP-käsikonsolille. Reilut kymmenen vuotta sitten PC:n ääreen pelaajia liimannut kaksiulotteinen strategiapeli kunnioittaa alkuperäistä peliä hyvinkin tarkasti. Toisaalta olisi varmasti mukava pelata Lemmingsiä myös kolmiulotteisessa maailmassa, mutta se taitaakin olla seuraava askel.

Nyt pelataan kuitenkin perinteisessä Lemmings-maailmassa. Ja pitkään pelataankin, sillä tavallisia pelikenttiä on yhteensä 120 ja siihen päälle vielä 36 erikoiskenttää, joten pitkäkin junamatka sujuu nopeasti. Mukana on alkuperäisiä tasoja ja hieman tuoreempia haasteita. Kaikkia kenttiä yhdistää kuitenkin pelaamisen hauskuus.

Varsinaiseen pelattavuuteen on myös kiinnitetty paljon huomiota. Kenttiä voi nyt esimerkiksi zoomata nopeasti kursorin pysyessä paikallaan. Uusin Lemmings sopii mainiosti myös lapsille, sillä valikot ovat selvällä suomenkielellä. Uskoisin, että tällaisen pelin pelaaminen edistää ongelmanratkaisukykyä kaiken ikäisillä.

Vuosien tauon jälkeen Lemmings hurmaa jälleen yksinkertaisella nerokkuudellaan.

Plussat



+ monipuoliset tasot



+ paljon kenttiä



+ kenttien zoomaus



+ suomenkieli

Miinukset



– peliajan lopussa ei räjähdystä

Pisteet 4/5