Tiukat turvatoimet Britneyn televisioesiintymisessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spears on saanut pienen sivuosan televisiosarjassa How I Met Your Mother, jota kuvataan parhaillaan. Tuotantoyhtiö on tiukentanut studion turvatoimia huomattavasti, etteivät paparazzit pääsi livahtamaan paikalle ja ikuistamaan Spearsia roolissaan.

Turvatoimet menivät jo niin pitkälle, että jopa yksi sarjan päätähdistä, Neil Patrick, joutui jäämään studion ulkopuolelle, koska häneltä puuttui asiaankuuluva ranneke. Studiolla on nimittäin otettu käyttöön muiden muassa suomalaisilta festivaaleilta ja keikoilta tuttu rannekejärjestelmä, E! Online uutisoi.

– Tämä on ollut todella upeaa. Kaikkien tulee pitää koko ajan rannekkeita. Ne estävät asiattomien livahtamisen paikalle kameroidensa kanssa. Jokaiselle päivälle on erivärinen ranneke. Minä en saanut lainkaan ranneketta, koska näyttelen ohjelmassa, mutta sitten turvamiehet eivät päästäneet minua sisään, Patrick kertoi.

– Kävimme pienen keskustelun ja pääsin lopulta kuvauspaikalle, koska pysyin kovana. Sellaista jännitystä meillä on täällä Studio22:ssa nykyisin Britneyn ansiosta.

Britney Spearsin tähdittämä jakso nähdään Yhdysvalloissa CBS-kanavalla 24. maaliskuuta.