Teinitähti Hayden Panettiere tanssii pöydillä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywoodin kirkkaaseen a-sarjaan viime vuonna Heroes-sarjan myötä noussut teinitähti Hayden Panettiere on pysytellyt poissa kohuotsikoista. Stara tapasi supertähden Los Angelesissa.

Hayden kertoi haastattelussa, että railakkaan juhlimisen sijaan hän keskittyy käyttämään kasvavaa julkisuuttaan baarielämän sijaan mieluummin valaiden pelastamiseen.

– Voit joko antaa julkisuuden häiritä elämääsi tai voit käyttää sitä ja sen avulla edistää itsellesi tärkeitä asioita. Olen taistellut valaiden puolesta jo kolme vuotta ja aion jatkaa loppuun saakka, nuori tähti kertoo Staralle.

Välillä myös Hayden haluaa villiintyä, ja erityisesti pöydillä tanssiminen on hänelle mieleen. Moinen irrottelu tapahtuu kuitenkin Hollywoodin pintapaikkojen sijaan lähipiirissä kuvaajilta piilossa.

– Olen kyllä villi, mutta nautin pöydillä tanssimisesta ystävien kera kotona. Siellä missä kukaan ei ole ottamassa kuvia minusta ja missä voin kuulla mitä muut puhuvat, Hayden kertoi.

Lue Hayden Panettieren koko haastattelu tästä!