Amy Winehouse mokasi uuden levynsä julkaisun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vakavasta päihderiippuvuudesta jo pitkään kärsinyt Amy Winehouse ei tällä tietoa julkaisekaan uutta levyään tämän vuoden aikana. Levyn julkaisu on siirretty Island Records -yhtiön toimesta hamaan tulevaisuuteen poptähden sekoilujen takia.

Levyä oli määrä alkaa työstää viime kuussa, kun Amy oli Bahamalla. Albumin tuottajaksi oli kiinnitetty Saleem Reli, mutta Winehouse ei ilmaantunutkaan paikalle sovittuna aikana. Viivytyksen takia koko levyn julkaisu venyy nyt ensi vuoteen.

– Island Records halusi saada Amyn mahdollisimman kauas hänen tutuista kuvioistaan ja siellä ajateltiin Bahaman olevan juuri sellainen paikka. Se oli kallis reissu ja he toivoivat saavansa jonkinlaista edistystä albumin osalta. Amy perui kuitenkin suunnitelman viime hetkellä, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Levy oli määrä julkaista kuluvan vuoden lopussa. Amy Winehouse julkaisi edellisen Back To Black -albuminsa vuonna 2006. Stara tapasi Winehousen viime vuonna Lontoossa. Lue haastattelu tästä!