Rocklegenda AC/DC tekee paluun uudella levyllä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Legendaarinen australialainen rockyhtye AC/DC on tekemässä paluuta kahdeksan vuoden levytystauon jälkeen. Yhtye on vahvistanut verkkosivuillaan työstävänsä parhaillaan uutta albumia.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhtye kertoi faneilleen tekevänsä levyä Vancouverissa ja että paluulevy tullaan julkaisemaan vielä kuluvan vuoden aikana. Uudella levyllä tuottajana toimii Brendan O’Brien ja miksaajana Mike Fraser.

AC/DC-yhtyeen edellinen studiolevy Stiff Upper Lip julkaistiin vuonna 2000. Uudesta levystä tihkui ensimmäisiä huhuja julkisuuteen jo alkuvuodesta. Silloin yhtyeen uuden levyn nimeksi kerrottiin Strap It On. Tuolloin AC/DC kuitenkin kiisti kuitenkin johdonmukaisesti väitteet yhtyeen paluusta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.