Lahden jättikonsertti peruuntui lopullisesti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lahteen elokuun lopulle suunniteltu jättikonsertti on peruuntunut kokonaan. Kovan onnen konserttiin oli järjestäjien mukaan alunperin tarkoitus saada esiintyjäksi hiphop-tähti Timbaland, mutta hänet oli samaan aikaan varattu keikoille toisella puolelle maailmaa, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Tapahtuman järjestäjä RHS Promotions ilmoitti tämän jälkeen, että peruuntuneen Timbalandin tilalle on kiinnitetty esiintymään jamaikalainen dancehall-tähti Sean Paul, mutta Yleisradion saamien tietojen mukaan hänenkin konserttinsa, ja siten koko tapahtuma, on nyt peruttu. Yleisradiolle peruuntumisen vahvisti Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtaja Pekka Utter.

Aiemmin RHS Promotions ilmoitti myös, että yhtiö suunnittelee Lahteen uutta jättifestivaalia, jonka kävijätavoitteeksi ilmoitettiin peräti 100.000 ihmistä. Festivaalisuunnitelmien mahdollisesta jatkosta ei ole vielä tiedotettu lainkaan.