Timbaland ei saavu Suomeen – Sean Paul tilalle!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman menestyneimpiin hiphop-tähtiin lukeutuva tuottaja-artisti Timbaland on perunut tulonsa Suomeen, Voice uutisoi. Lahden konsertin peruuntumisesta uutisoitiin jo viime viikolla kun selvisi, että supertähdellä oli samaan aikaan keikka toisaalla ja että lipunmyynti ei riittäisi kattamaan konsertin kuluja.

Keikan järjestäjä RHS Promotions on ilmoittanut peruuntumisen syyksi tuplabuukkauksen, koska Timbaland esiintyy samoihin aikoihin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Supertähden tilalla nähdään kuitenkin toinen ulkomainen tähtiartisti, kun jamaikalaissyntyinen dancehall- ja reggae-tähti Sean Paul esiintyy Lahdessa 24. elokuuta, Voice uutisoi. Miehen keikkalistalla Suomen keikkaa ei tosin vielä näy. Sean Paulin tunnetuimpia hittejä ovat muiden muassa Get Busy ja We Be Burnin’.