Liian seksikäs Avril Lavigne halutaan kieltää Malesiassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Länsimaiset naisartistit ovat joutuneet viime aikoina usein islamistien hampaisiin erityisesti Malesiassa. Pussycat Dolls sai taannoin sakot vilautuksestaan ja Gwen Stefani joutui peittämään koko vartalonsa vaatteilla. Beyonce joutui puolestaan perumaan koko keikan, kun hän ei suostunut verhoutumaan päästä varpaisiin.

Nyt islamistien kohteena on vuorostaan Avril Lavigne, jonka konsertti halutaan kieltää liian seksikkäänä. Islamistinen puolue on maanantaina vaatinut maan hallitusta perumaan tästä syystä koko konsertin, The Sun uutisoi. Kanadalaissyntyisen neitokaisen on määrä käynnistää Aasian kiertueensa maan pääkaupungissa Kuala Lumpurissa 29. elokuuta.

Puolueen mukaan Lavignen esiintyminen kaksi päivää ennen maan itsenäisyyspäivää toisi nuorille vääränlaisia vaikutteita. Päättäjät eivät halua teini-ikäisten näkevän Avrilin esiintymistä, ja hänen tilalleen vaaditaan nyt siveellisiä esiintyjiä, jotka ovat hyviä roolimalleja. Puolue esitti vaatimuksensa maan kulttuuriministerille, joka ei ole kuitenkaan vielä ottanut kantaa asiaan. Konsertille ei kuitenkaan ole vielä myönnetty lupaa.

Malesialaisista noin 60 prosenttia on muslimeja, joten he ovat maan suurin uskonnollinen ryhmä. Paikalliset käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt kieltävät esimerkiksi paljaan ihon näkymisen rintojen yläosan ja nilkkojen välillä. Lisäksi lavalla ei saa halailla tai suudella. Säännöt koskevat myös ulkomaisia esiintyjiä.