Suosittu r&b-tähti Rihanna seurustelee nykyisin Chris Brownin kanssa ja pariskunnan on huhuttu menneen kihloihin. Kumpikaan ei ole kuitenkaan vahvistanut kihlausta. Äskettäin parin tiet kuitenkin erosivat hetkeksi.
Chris Brown suuntasi nimittäin Eurooppaan esiintymään. Miehestään mustasukkainen Rihanna oli tästä syystä laatinut Chrisille käyttäytymissäännöt, joita miehen tuli totella, mikäli halusi jatkaa seurustelua. Lisäksi Rihanna lensi Yhdysvalloista Lontooseen vahtimaan miestään.
– Hän lensi Lontooseen vain, koska halusi pitää silmällä Chrisiä. Hän muutti aikatauluaan, jotta olisi voinut olla mukana hänen uuden musiikkivideonsa kuvauksissa. Kappaleen nimi on Freeze ja siinä on mukana hiphop-tähti T-Pain, joka tunnetusti pitää naisista, lähde kertoi Sunday Times -lehdelle.
Perheeen ”hallituksen” määräysten mukaan edes kiertuehenkilökuntaan kuuluvat naiset eivät saaneet oleskella Chrisin kanssa kaksin hotellihuoneessa. Lisäksi huoneessa ei saanut olla lainkaan naisia puolenyön jälkeen. Ravintoloissakaan Chris ei saanut olla kaksin naisen kanssa, sillä Rihanna ei halua nähdä epäilyttäviä paparazzikuvia.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rihanna tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.