Sedun Lux-klubi suljettiin ennen aikojaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme viime viikolla, että Seppo ”Sedu” Koskisen Lux-yökerho sulkee ovensa. Tuolloin julkkisravintolan kerrottiin sulkevan ovensa ensi ensi viikonloppuna järjestettävissä hautajaisissa. Ravintola on nyt kuitenkin sulkenut ovensa jo odotettua aiemmin.

– LUX nightclub sulki ovensa lopullisesti viime viikonloppuna ja toisin kuin on ilmoitettu, erillisiä hautajaisia ei enää pidetä tulevana viikonloppuna. LUX nightclubissa on aloitettu remontti ja SK Entertainment Group Oy avaa tiloihin maaliskuun lopulla uuden kansainvälisen yökerhon, lehdistötiedotteessa kerrottiin.

Lux-yökerho tunnetaan nuorempien julkkisten suosimana ravintolana, jossa muiden muassa maailman tunnetuin seurapiirijulkkis Paris Hilton juhli taannoin silloisen poikaystävänsä Benji Maddenin kanssa Suomessa käydessään. Ravintolan vip-tiloissa nähtiin aikoinaan myös välikohtaus, jota salarakas Martina Aitolehti ja Miss Elimäki Anne-Mari Berg puivat jopa oikeudessa.