Lukijat: Nelosen Mikkos-äänestystulos oli huijausta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneen viikon kuumin puheenaihe on ollut Nelosen päätös jatkaa Mikkosten maailma -realityohjelmaa sekä tähän päätökseen johtaneen maksullisen katsojaäänestyksen epäilyttävä tulos. Äänestyksissä ohjelma tyrmättiin, mutta Nelonen sai aivan toisenlaisen tuloksen.

Stara kysyi lukijoiltaan, että uskovatko he Nelosen ilmoittamaan äänestystulokseen, jonka mukaan yli puolet äänestäneistä olisi kannattanut ohjelman jatkamista. Mielipiteensä kertoi lähes 5.000 lukijaa ja tulos oli murskaava.

Televisiokanava ei nauti tässä suhteessa kansan parissa kovinkaan suurta luottamusta, sillä peräti 92 prosenttia vastanneista ei uskonut Nelosen ilmoittamaan tulokseen. Tulos on merkittävä erityisesti siksi, että kanavan äänestys oli maksullinen ja se keräsi kuluttajilta vähintään kymmeniätuhansia ääniä.

Loppuviikosta toimittaja Ilkka Kylävaara teki poliisille tutkintapyynnön, jotta äänestyksen epäselvyydet selvitettäisiin viranomaisten toimesta. Myös suosittu radiojuontaja Jaajo Linnonmaa ilmoitti jo ennen äänestystulosten julkistamista, että ohjelman jatkosta on päätetty jo ennen yleisöäänestystä, sillä hänen mukaansa Mikkosten maailma löytyi jo aiemmin kevään ohjelmakartasta. Nelonen kiisti kuitenkin tiedot perättöminä.