Timo Tolkki myönsi lavastaneensa oman puukotuksensa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stratovarius-yhtyeen riveissä tunnetuksi tullut ja sittemmin sooloilemaan suunnannut kitaristi Timo Tolkki on myöntänyt lavastaneensa viiden vuoden takaisen puukotuksensa. Tuolloin hänen uutisoitiin joutuneen faninsa puukottamaksi, mutta pian tapausta ryhdyttiin epäilemään lavastetuksi.

Tolkin levy-yhtiö kiisti jyrkästi huhut puukotuksen lavastamisesta. Nyt Timo Tolkki on kuitenkin MTV3:n mukaan kommentoinut viiden vuoden takaista episodia Inferno-lehden haastattelussa ja myöntänyt puukotuksen olleen sittenkin lavastettu.

– Tuo puukotusstuntti olisi voinut jäädä tekemättä. Se maksoi niin paljon, enkä puhu nyt rahasta. Siinä vaiheessa oli kuitenkin isot rahat kyseessä ja lanttu sekaisin yhdellä jos toisellakin kaverilla. Sanotaan nyt, että vastuu pitää ottaa, mutta kaikki ei aina ole niin simppeliä kuin miltä näyttää, Tolkki kommentoi tapausta Infernolle.

Tämän jälkeen Timo Tolkki on ollut useamminkin vastaavien epäilyjen kohteena. Tuoreessa muistissa on tapaus, jossa Tolkki ilmoitti uuden levynsä master-nauhan varastetuksi. Levyn kappaleiden ilmestyessä verkkoon heräsivät kuitenkin epäilyt, että hän olisikin tekaissut varkauden ja vuotanut itse kappaleensa verkkoon.

Tolkin yhtiön tiedottajaksi itsensä verkossa esitellyt ”Jari Jokinen” ilmoitti tuolloin tehneensä nettikirjoittelun perusteella kaksitoista rikosilmoitusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Pian kuitenkin selvisi, että rikosilmoituksia ei koskaan tehty. Myös ”tiedottaja Jari Jokisen” olemassaolo kyseenalaistettiin alusta saakka.