Realitykaunotar riisuu kaiken Playboy-lehdessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä Costa Ricassa kuvattavan julkkisten realityohjelman merkeissä otsikoissa viihtynyt ja lopulta sairaalaan kiidätetty Heidi Montag, nykyinen Heidi Pratt, nähdään syyskuussa alastomana Playboy-lehden sivuilla.

The Hills -realitysarjan naistähti avioitui äskettäin kollegansa Spencer Prattin kanssa. Viime aikoina Heidi on saanut aikaisempaa enemmän palstatilaa lehdissä ja pian hän pääseekin esittelemään silikonirintojaan maailman halutuimman miestenlehden sivuille. Kaiken lisäksi hänen uskotaan saavat kuvista peräti 500.000 dollarin korvauksen. Näitä alastonkuvia odotellessa tästä linkistä löytyy suhteellisen tuoreita bikinikuvia samaisesta kaunottaresta.

22-vuotias Heidi Montag nousi julkisuuteen The Hills -realitysarjasta, mutta sitä ennen hän oli tehnyt pienen sivuroolin myös Laguna Beach -televisiosarjassa. Sisustussuunnittelijasta täysipäiväiseksi julkkikseksi siirtynyt neitokainen on läpikäynyt useita kauneusleikkauksia. Hän toimii nykyisin – tietenkin – myös laulajana ja mallina. Marraskun lopulla avioituneet Heidi Montag ja Spencer Pratt tapasivat The Hills -sarjan kuvauksissa, sillä molemmat esiintyvät sarjassa.