Parhaillaan elokuvateattereissa myös suomalaisia kauhistuttava ja ihastuttava fiktiohahmo Bruno haudataan. Koomikko Sacha Baron Cohen on vahvistanut asian.
Itävaltalainen homoseksuaali muotitoimittaja on seikkaillut jo vuosien ajan Cohenin televisiosarjassa. Myös hänen Borat-hahmonsa sai taannoin oman elokuvan, mutta leffan jättimenestyksestä huolimatta jatkoa ei ole vielä työn alla, sillä hahmo on haudattu. Nyt leffan myötä myös Bruno jää historiaan.
Sacha Baron Cohenin mukaan hän tekee Bruno-hahmona vielä jonkin aikaa uuden elokuvan markkinointia, mutta tämän jälkeen hahmoa ei tulla enää näkemään uusissa toilauksissa. Syynä päätökseen on, ettei hän voi enää elokuvan jälkeen huijata ihmisiä samalla hahmolla.
– On upeaa, että molemmat elokuvat ovat olleet menestyksiä, mutta samalla ihmiset, jotka ovat ne nähneet, eivät mene enää samaan lankaan. En voi enää esittää Boratia tai Brunoa, joten elokuvien myötä jätetään jäähyväiset. Tämä on kuin joutuisi jättämään jäähyväiset rakkaalle ihmiselle. Se on raskasta, Cohen kertoi Hollywood.comille.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.