Katie Holmes selittelee lapsensa korkokenkäkohua

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Viihdelehti Starassa uutisoitiin aiemmin kuinka näyttelijäpariskunta Katie Holmesin ja Tom Cruisen kolmevuotias Suri-tytär käyttää arkikenkinään korkokenkiä. Julkisuuteen on levinnyt useita kuvia, joissa Suri kompuroi korkokengissään tilanteessa kuin tilanteessa.

Nyt Katie Holmes on puolustellut medialle tyttärensä kenkävalintoja.

– Hän, kuten kaikki pikkutytöt, rakastavat korkokenkiäni. Löysin myös hänelle korkokengät ja hän rakastaa niitä, Holmes kommentoi Access Hollywoodille.

Holmes lisäsi vielä kenkien tukevan hyvin lapsen jalkoja, sillä ne ovat lapsille tarkoitetut tanssikengät. Holmesin ja Cruisen tyttären pukeutumista on muutoinkin kritisoitu mediassa, sillä kalliisiin vaatteisiin puettu lapsi on harvoin sään mukaan vaatetettu – ainakin, jos sää sattuu olemaan viileä.

Useissa paparazzien hiljattain nappaamissa kuvissa New Yorkin hyisessä talvessa asustelevan perheen äiti on pukeutunut sään mukaan villakangastakkiin, pipoon ja pitkiin housuihin, kun taas tytär Suri on puettu hihattomaan mekkoon ja ohuihin legginsseihin. Talvitakki ja paksut housut eivät ilmeisestkään kuulu jo nuorella iällä muotia seuraavan tytön vaatevarastoon.

Muun muassa Armanin, Versacen ja Burberryn vaatteita käyttävä Suri omistaa omia vaatteita jo arviolta yli neljän miljoonan dollarin arvosta. Holmesin on kerrottu ostavan tyttärelleen 25.000 dollarilla vaatteita joka kuukausi.

– Katie haluaa Surin olevan Hollywoodin muodikkain lapsi. Surin pukemisesta upeisiin vaatteisiin on tullut Katielle lempiharrastus, Britannian Grazia-lehden lähde kertoo.

Katie Holmes kuvaa parhaillaan The Romantics -komediaa, jossa hän toimii myös tuottajana.