Kuluvan viikon aikana useammastakin syystä otsikoissa Miss Suomi -kilpailun tiimoilta ollut Oona Kare jätti lopulta kisan kesken, kun julkisuuteen tuli tieto hänen myymälävarkaudesta saamastaan tuomiosta.
– Osallistuin Miss Suomi -kilpailuun koska koin, että olen asiasta tuomioni kärsinyt. Kyseessä oli liian pitkälle mennyt polttaripila ja menin hölmöyttäni mukaan, vaikka näin ei olisi saanut toimia, missikandidaatti kertoi tiedotteessaan.
Nyt Oonan tilalle on valittu toinen kaunotar, 23-vuotias helsinkiläinen toimistopäällikkö Minna Nikkilä. MTV3:n mukaan Nikkilä on tullut suomalaisille tutuksi televisiosta, sillä hän oli taannoin mukana Unelmien poikamies -realityohjelmassa. Maikkari kertoo myös, että Nikkilä nousee Kareen tilalle suoraan Miss Suomi -kilpailun kärkikymmenikköön.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.