Hollywood-näyttelijätär Sharon Stone on herättänyt kummastusta näyttäytymällä julkisesti varsin hurjan näköisenä. Sateisessa Los Angelesissa paparazzien haaviin joutuneella näyttelijättärellä on tuoreimpien kuvien mukaan molemmat silmät mustana.
Isoon lierihattuun, pitkään takkiin ja kumppareihin sonnustautunut näyttelijätär piilotteli ostosreissullaan silmiään aurinkolasien alla. Aurinkolasien alta paljastui kuitenkin täysin meikitön tähti, jonka molempien silmien alapuolella on havaittavissa mustelmat. Katso kuvat tästä.
Silmien alla olevat mustelmat viittaisivat naisen käväisseen plastiikkakirurgin käsittelyssä. Maaliskuussa 52-vuotta täyttävä ja edelleen hämmästyttävän rypytön Stone on itse kehunut olevansa täysin luomu. Julkisuudessa luonnollisen ikääntymisen puolesta puhunut näyttelijätär ei ole tunnustanut silotelleensa itseään edes Botox-ruiskeilla.
– Minulle ei ole tehty yhtään mitään. Ei kasvojenkohotusta, ei Botoxia, ei ruiskeita. En kuitenkaan sano, etteikö minulle tehtäisi jotain pientä myöhemmin, mutta nyt en kuitenkaan halua sitä, Stone on kertonut brittiläisen Tatler-lehden tuoreessa haastattelussa.