Mischa Bartonin ura vaarassa – viina vie muistin

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Viime aikoina kovia kokenut Hollywood-tähti Mischa Barton jäi muutama kuukausi sitten tyhjän päälle, kun puolen vuoden kiinnitykseksi kaavailtu televisiosarjansa The Beautiful Life lopetettiin jo muutaman jakson jälkeen. Mischa jäi tuolloin asumaan New Yorkiin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ennen sarjan kuvausten alkamista neitokainen vietiin Hollowood Hillsin kotoaan poliisisaattueessa psykiatriseen pakkohoitoon rajun juopottelun ja itsetuhoisuuden takia. Nyt neitokaisen ongelmat ovat saamassa jatkoa, kun hänen uusimman pestinsä kuvauspaikalta on kuulunut huolestuttavia tietoja.

New York Daily News uutisoi, että taannoisesta pakkohoidostaan huolimatta Mischa on retkahtanut uudelleen ja nykyisin viettää viinanhuuruisia juhlia New Yorkin yössä. Hänen juhlimisensa on jälleen alkanut vaikuttaa haitallisesti työntekoon.

Kerroimme muutama päivä sitten, että Mischa Barton näyttelee parhaillaan prostituoitua suositussa Kova laki -televisiosarjassa. Nyt samainen lehti kertoo, että kuvausryhmä on tuskastunut Mischan suoritukseen, koska hän ei muista omia vuorosanojaan. Tästä syystä kuvaukset viivästyvät merkittävästi, kun hänen kohtauksiaan joudutaan kuvaamaan uudelleen ja uudelleen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.